Järjellä vai tunteella?

15 helmi Järjellä vai tunteella?

Tunnetaidot ovat resilientin yksilön ja yhteisön ydintaitoja.

Monesti kuulee puhuttavan, kuinka joku henkilö on kovin tunteikas ja vastaavasti joku toinen pitää itseään järki-ihmisenä, joka tekee vain järkiperäisiä ratkaisuja. Tunteet ovat kuitenkin oleellinen osa meidän päätöksentekoamme. Tutkimuksista nimittäin tiedämme, että henkilöt, joilla on vaurioita aivojen tunnealueilla, eivät kykene tekemään järkeviä päätöksiä. Siksi järkeä ja tunteita on oikeastaan turha edes asettaa vastakkain.

Missä tahansa organisaatiossa tunteista kannattaa olla kiinnostunut. Tunneosaaminen liittyy vahvasti tuloksiin, sillä tiedämme esimerkiksi, että sosiaalinen osaaminen ennustaa tiimin suoriutumista paremmin kuin älykkyys. Myös parhaat johtajat erottuvat joukosta nimenomaan tunneosaamisellaan.

Ihminen on tunteva olento. Tiedostat sitä tai et, sinulla on aina jokin tunnetila päällä. Et yksinkertaisesti voi valita ei-tuntemista. Et kuitenkaan ole sama asia kuin omat tunteesi samalla tavoin kuin et ole sama kuin omat ajatuksesikaan. Usein hankaluus tunteiden kanssa on se, että samaistumme niihin liikaa. Sekä tunteisiin että ajatuksiin kannattaakin suhtautua uteliaisuudella ja havainnoida niitä ikään kuin ulkopuolisena.

Kaikki tunteesi ovat sinun puolellasi

Usein haluaisimme tuntea vain miellyttäviä tai ns. positiivisia tunteita, vaikka kaikki tunteet ovat meille aivan yhtä tärkeitä ja hyödyllisiä. Kaikki tunteet viestivät meille jotain oleellista meidän omista perustarpeistamme ja siitä, tulevatko ne täytetyiksi vai eivät. Siksi asiantuntijat eivät mielellään puhukaan positiivisista ja negatiivisista tunteista, sillä jokaisella tunteella on paikkansa ja sen vuoksi ne ovat omalla tavallaan positiivisia. Ne suojelevat meitä, muuttavat toimintavalmiuttamme ja vaikuttavat havaitsemiseen ja ajatteluumme. Tunteet saattavat toki tärkeästä viestistään huolimatta tuntua epämiellyttäviltä.

Jos esimerkiksi olet menossa lavalle yleisön eteen pitämään esitystä, saatat huomata, että sinua jännittää. Syke kohoaa, kätesi tärisevät ja sinua hikoiluttaa. Voi olla, että suusi tuntuu kuivalta ja pelkäät, että äänesi alkaa väristä. Nämä ovat kaikki kehollisia stressireaktiota, jotka usein saavat meissä aikaan impulssin torjua niitä, vaikka tosi asiassa kehosi valmistautuu tärkeään tilanteeseen. Keho-mielesi fokusoituu ja jännitys oikeastaan kertookin vain siitä, kuinka tämä hetki on sinulle tärkeä ja haluat onnistua siinä, vaikka ehkä oletkin epämukavuusalueellasi.

Ei siis ole olemassa hyviä tai huonoja tunteita, vaan kaikilla niillä on tärkeä paikkansa. Ne kaikki ovat meille hyödyksi, myös ikävät tai epämiellyttävät tunteet, jos vain malttaisimme pysähtyä niiden äärelle ja ymmärtää, mistä ne meille yrittävät viestiä.

Tunteet viestintuojina

Tunteissa on valtava määrä informaatiota. Ne kertovat siitä, missä asioissa meidän kannattaisi tehdä muutoksia tai mitkä perustarpeistamme eivät juuri silloin syystä tai toisesta tule täytetyiksi. Tunteet siis auttavat meitä priorisoimaan.

Otetaan esimerkiksi turhautumisen tunne.  Turhautuminen viestii ennen kaikkea siitä, että olet lyönyt päätäsi nyt tähän samaan seinään aika monta kertaa, joten olisiko ehkä aika kokeilla jo jotain uutta? Oma veikkaukseni on, että moni innovaatio olisi tässä maailmassa jäänyt tekemättä, jos me emme koskaan kokisi turhautumista. Siksi loputon periksiantamattomuus ”minähän en luovuta” -mentaliteetilla ei välttämättä olekaan aina resilientti tapa toimia, vaan joskus luopuminen ja suunnan muuttaminen on se, mikä auttaa meitä eteenpäin.

Sama koskee kaikkia muitakin ikäviä ja epämiellyttäviä tunteita. Pelon tehtävä on suojella meitä vaaroilta. Jos emme koskaan kokisi pelkoa, saattaisimme tehdä jotain, mikä mahdollisesti vaarantaisi henkemme. Ahdistuksen tunteen tehtävä on myös suojella, mutta ei niinkään tässä hetkessä henkeämme uhkaavilta vaaroilta, vaan pikemminkin se pyrkii varoittamaan tulevaisuuden uhkatekijöistä. Jos olet esimerkiksi vaarassa menettää työsi YT-neuvottelujen seurauksena, saatat herätä ahdistuneena keskellä yötä miettimään, miten suoriudut laskuistasi, jos jäät työttömäksi. Ahdistus yrittää saada sinut huomaamaan vaarat ja varautumaan niihin.

Vihan tunne taas kertoo esimerkiksi siitä, että jotain sinulle tärkeää arvoa on rikottu tai koet jonkun asian epäoikeudenmukaisena. Vihankin tunne on puolellasi, sillä se auttaa asettamaan rajoja tai pitämään niistä kiinni. On tärkeää huomata, että vihan tunne ja aggressiivisuus tai aggressio ovat kaksi eri asiaa. Tunne ja käyttäytyminen pitää erottaa toisistaan.

Tunteita ei voi valikoida

Vaikka emme välttämättä pidä siitä, miltä jotkin tunteemme tuntuvat, emme voi selektiivisesti tukahduttaa tunteitamme. Samalla jos tukahdutamme nämä niin kutsutut negatiiviset tunteet, valitsemme olla tuntematta myös tunteita saman spektrin toisesta päästä. Tällöin päädymme ”ihan ok” -alueelle, missä on toki tyyntä ja turvallista, mutta sieltä puuttuvat myös usein toivomamme tunteet, kuten ilo ja rakkaus tai innostus.

Jos haluat vältellä epäonnistumisen seurauksena koettua nolostumisen tai häpeän tunnetta, saatat ajatella, ettei sinun kannata tehdä asioita, joita et jo osaa. Jos esimerkiksi olet tanssitaidoiltasi mallia Kanki-Kaikkonen, kannattaa sinun pysyä kaukana lavatansseista tai tanssikursseista. Sinun on turvallisempaa pysytellä vain sellaisen tekemisen parissa, jonka varmasti hallitset. Tällä varmistat kyllä sen, ettet joudu kokemaan nolostumista talloessasi tanssipartnerin jaloille tai kompuroidessasi muiden nähden, mutta samalla varmistat myös sen, ettet taatusti koe onnistumisen iloa ja riemua siitä, kun ennakko-odotuksistasi huolimatta opitkin valssin askeleet tai onnistut pysymään tahdissa.

Ikäviä tai epämiellyttäviä tunteita ei voi kokonaan välttää, vaikka haluaisikin. Niitä ei kannata torjua tai sysätä pois, sillä niiden käsittely ennemmin tai myöhemmin on välttämätöntä. Tukahduttamamme tunteet ovat kuin pieni lapsi: ne vaativat huomiotamme, kunnes pysähdymme kuuntelemaan, mitä niillä on asianaan. Myös torjutut tunteet putkahtavat käsiteltäviksi jossain vaiheessa. Akuutin trauman kohdalla mielemme toki suojelee meitä sulkemalla joitain tunteita pois, ja usein akuutissa tilanteessa tämä onkin paikoillaan, sillä kapasiteettimme ei tuolloin välttämättä riitä kaiken käsittelyyn samalla kertaa.

Ihminen on huolikeskeinen

Tutkijat ovat määritelleet ihmisen universaaleiksi perustunteiksi ilon, surun, vihan, pelon, inhon ja hämmennyksen / hämmästyksen. Universaali perustunne on siis tunne, jota ilmaistaan tunnistettavalla tavalla kaikkialla maailmassa, eli sen ilmaisuun ei liity mitään kulttuurisesti opittua. Tunteitahan on toki valtava kirjo, mutta vallitseva näkemys on, että muut tunteet rakentuvat näiden perustunteiden päälle tai juontuvat niistä, ja muihin tunteisiin taas usein liittyy jotain opittua tai kulttuurista periytyvää.

Jos pysähdymme tarkastelemaan näitä perustunteita, voimme tehdä havainnon, että niissä on vain yksi yleisesti miellyttävänä pidetty tunne: ilo. Voimme siis tämän pohjalta todeta ihmisen olevan luontaisesti huolikeskeinen. Negatiivisten tai epämiellyttävien tunteiden merkitys on ollut meille evolutiivisessa mielessä hyödyllisempää, sillä se on auttanut ihmislajia selviytymään. Se on auttanut meitä suuntaamaan huomiota henkeä uhkaaviin vaaroihin ja reagoimaan niihin. Meille on ollut hyödyllisempää olla pikkuisen aina huolissaan ja varuillamme.

Toki nykyäänkin on hyödyllistä huomata ympärillä olevat henkeä uhkaavat vaarat, mutta nykyihminen elää kuitenkin huomattavasti kompleksisemmassa maailmassa kuin kivikautinen esi-isämme. Siksi nykyelämässä meillä olisi usein enemmän käyttöä niin kutsutuille järkeville aivoille, kuin vaaratilanteista selviytymiseen tarkoitetulle taistele ja pakene -reaktiolle.

Kuitenkin yleensä käy niin, että havaitessamme jonkin ongelman, mielemme tarttuu tähän uhkaan varsin hanakasti ja ajattelumme suuntautuu ongelmaan sen sijaan, että aktiivisesti miettisimme ratkaisuja. Mitä enemmän suuntaamme huomiota ongelmaan, sitä enemmän meidän niin kutsutut tunneaivomme sitä suurentelevat, kunnes ongelma on oikeastaan ainoa mitä näemme. Kaikenlaiset katastrofiajatukset ja uhkakuvat saavat tällöin kovin helposti vallan.

Tunteet vaikuttavat toimintaamme

Murehtiminen on ihmiselle täysin luonnollinen ensireaktio. Vaikeat tunteet ovat luonnollinen reaktio vaikeaan tilanteeseen. Se ei kuitenkaan tarkoita, että tunteen tarvitsisi ohjata tapaa, jolla toimimme tai tilannetta ratkomme. Siksi tunteiden säätelyä kannattaa opetella, ja niihin kannattaa pyrkiä vaikuttamaan. Tiedämme esimerkiksi, että surullisina teemme erilaisia päätöksiä kuin jossain muussa tunnetilassa. Olemme tällöin usein valmiita maksamaan asioista enemmän ja ottamaan enemmän riskejä päätöksiä tehtäessä. Ahdistunut ihminen puolestaan mieluummin välttää kaikki riskit.

Myös myönteiset tunteet vaikuttavat toimintaamme: ilo edistää luovuutta ja kiinnostus saa aikaan halua uuden oppimiseen. Ihmismielen huolikeskeisyys ja luontainen negatiivinen vinouma tarkoittaa kuitenkin käytännössä sitä, että kiinnitämme luontaisesti enemmän huomiota kielteiseen. Siksi myönteisten tunteiden edistäminen on erityisen tärkeää. Sen merkitys kasvaa, mihin enemmän kiinnitämme huomiota.

Tunteen voi aina hyväksyä

Tunne kannattaa aina hyväksyä, sillä mitä enemmän tunnetta torjuu, sitä enemmän se lopulta meissä vaikuttaa. Kaikki tunteet ovat myös hyväksyttäviä. On inhimillistä tuntea vihaa, raivoa, pettymystä, surua ja epätoivoa. Nämä kaikki ovat osa ihmisenä olemista. Sen sijaan kaikki toiminta ei aina ole hyväksyttävää. Siksi tunnetaitoja on hyvä opetella, jotta et toimi täysin tunteittesi vallassa.

Tunnetaitojen kolme keskeisintä askelta ovat:

1. Tunteen huomaaminen
2. Tunteen viestin tunnistaminen ja kuunteleminen
3. Omaan reaktioosi vaikuttaminen

Järjen saaminen mukaan tunteen rinnalle on tärkeää, jotta voimme vaikuttaa siihen, mihin suuntaan ja millä voimakkuudella me tunteen tuomaa energiaa ohjaamme. Tämän vuoksi ensimmäinen askel on yleensä kriittinen, sillä olennaista on ylipäätään huomata, että nyt mielemme on kuormittunut, nyt minua ärsyttää / ahdistaa / turhauttaa jne. Tunteen huomaaminen ja sen äärelle pysähtyminen vaatii yleensä harjoittelua. Se ei kovinkaan usein tule meiltä luonnostaan, vaan yleensä ensimmäinen impulssimme on joko pyrkiä tunteesta eroon tai sännätä toimimaan täysin tunteen vieminä.

Aloita tunnetaitojen harjoittelu

Usein ongelma tunteiden kanssa on se, että syöksymme suin päin reagoimaan. Onkin hyvä ymmärtää, että emme voi aina vaikuttaa siihen mitä meille tapahtuu, mutta voimme aina vaikuttaa omaan reaktioomme. Siksi tunteiden säätelykyky on resilienssin voimavaroissa aivan olennainen, koska tällöin voimme vaikuttaa tilanteen kulkuun. Kun emme pelkää omia tunteitamme vaan pikemminkin opettelemme ymmärtämään niitä paremmin, voimme myös helpommin pysähtyä niiden äärelle kuuntelemaan niiden viestiä.

Omiin tunteisiin tutustuminen ja niistä kiinnostuminen kannattaa. Meillä on jokaisella kovin yksilölliset valmiudet tunteiden tunnistamiseen ja nimeämiseen, mutta taidoissa on se hyvä puoli, että niitä voi aina opetella ja harjoitella. Nykyään internet on pullollaan erilaisia aivan ilmaiseksi saatavilla olevia työkaluja ja tunnesanastoja, mistä voi saada apua ensi alkuun. Itse pidän tunnepäiväkirjan pitämistä kovin hyödyllisenä keinona päästä omaan tunneilmastoon pikkuhiljaa päästä käsiksi. Sen pohjalta on helppoa alkaa tehdä havaintoja siitä, minkälaiset tapahtumat vaikuttavat omiin tunteisiin milläkin tavoin. Yksi tällainen helppokäyttöinen ja ilmainen tunnepäiväkirjasovellus on esimerkiksi Daylio.

Tunteita voi ohjata jo ennen tunteiden syntymistä. Voit esimerkiksi miettiä etukäteen, mikä voisi olla sopiva ajankohta jonkin asian hoitamiselle oman vireystilasi kannalta tai pohtia omia odotuksiasi asian suhteen. Itse tilanteen ollessa jo päällä on useitakin keinoja säädellä tunnetta. Tällaisia ovat muun muassa tunteen hyväksyminen ja syvään hengittäminen, tai oman tulkinnan haastaminen. Jälkikäteen on myös mahdollista palata tilanteeseen mielessään, ja esimerkiksi käsitellä pettymystä niin, että seuraavalla kerralla osaa toimia jotenkin toisin.

Jo tunteen äärelle pysähtyminen saattaa saada kuohun rauhoittumaan. Tunteiden säätely onkin usein sitä, että vain tarkkailee tilannetta ilman reagointia. Mielen tyyntyessä pääsemme taas paremmin omien ongelmanratkaisutaitojemme, luovan ajattelun ja toimijuutemme ytimeen kiinni. Logoterapian kehittäjä, psykiatri Viktor Frankl onkin osuvasti todennut:

”Ärsykkeen ja reaktion välissä on tyhjä tila. Tuossa tyhjässä tilassa meillä on voima valita reaktiomme. Reaktiossamme on kasvumme ja vapautemme.”

Kirjavinkkejä:

Lauri Nummenmaa: Tunteiden psykologia (Tammi 2010) ja Tunnekartasto – Kuinka tunteet tekevät meistä ihmisiä (Tammi 2019)

Helena Åhman: Mielen johtaminen organisaatiossa (Talentum 2014)