01 joulu Mitä on resilienssi?
Olet ehkä lehtien otsikoissa ja asiantuntijoiden puheissa törmännyt jo useasti sanaan resilienssi. Mutta osaisitko kertoa, mistä ilmiössä on kyse?
Tammikuussa 2020 esiinnyin helsinkiläisen hotellin auditoriossa parin sadan hengen yleisölle. Luentoni aiheena oli resilienssi eli muutoskyky, ja pyysin yleisöä nostamaan kättään, mikäli olivat aiemmin törmänneet jossain sanaan resilienssi. Käsiä nousi ylös ehkä kymmenkunta.
Nyt jos esitän tuon kysymyksen yleisön edessä uudestaan, nousee jo valtaosa käsistä ylös. Koronapandemia on tehnyt resilienssin käsitteestä pienoisen muoti-ilmiön, ja termi on ollut otsikoissa tiuhaan. Silti rohkenen omaan resilienssivalmentajan kokemukseeni pohjautuen väittää, että suurimmalle osalle meistä on käsitteen sisältö kuitenkin jäänyt varsin etäiseksi ja kauas konkretiasta. Mistä resilienssissä siis on kyse? Ja miten sitä voisi itsessä vahvistaa?
Resilienssi on muutosten kohtaamisen taitoa
Sana resilienssi tulee suomen kieleen suoraan englannin sanasta ”resilience”. Tämä taas juontuu latinankielisestä sanasta ”resalire”, joka tarkoittaa takaisin hyppäämistä. Terminä resilienssi ei mielestäni ole mitenkään hyvää suomen kieltä, sillä se ei varsinaisesti kerro yhtään mitään, ellei tunne sanan alkuperää. Resilienssi on siis ennen kaikkea vaikeuksista selviämisen kykyä tai sananmukaisesti kykyä ponnahtaa takaisin vaikeuksista.
Ilmiölle on kyllä ollut jo pitkään käytössä useita suomenkielisiä synonyymejä, kuten sinnikkyys, sisu, toipumiskyky tai muutosjoustavuus, mutta mielestäni mikään näistä ei aivan sellaisenaan riitä kattamaan ilmiön monia eri vivahteita. Pikemminkin kutsuisin niitä resilienssin erilaisiksi ilmenemismuodoiksi. Kouluttajani, psykoterapeutti ja tutkija Soili Poijula kutsuu resilienssiä osuvasti muutosten kohtaamisen taidoksi, ja itse taas puhun yleensä muutoskyvystä, mutta tällä hetkellä vaikuttaa siltä, että sana resilienssi on lyönyt vahvimmin ainakin mediassa läpi.
Jokainen meistä on resilientti
Vaikka termi on viime aikoina ollut erityisen paljon esillä ja vakiinnuttanut vihdoin asemansa sanavarastossamme, on ilmiö itsessään vanha ja sitä on tutkittu jo useiden vuosikymmenien ajan. Itse asiassa kyseessä on varsin arkinen taito, jota jokainen meistä on käyttänyt elämänsä eri vaiheissa. Resilienssi ei nimittäin ole mikään poikkeusyksilöiden ominaisuus, jota joillain meistä vain on ja toisilla ei, vaan tutkimusten mukaan sitä on meissä kaikissa jo syntymälahjana. Resilienssin lähtötasoissa on toki yksilöllisiä, muun muassa persoonallisuudesta johtuvia eroja, ja sen määrä saattaa muutenkin jokaisessa meissä vaihdella elämänvaiheesta ja -tilanteesta riippuen.
Kyseessä on siis ennen kaikkea dynaaminen käsite: joissain asioissa olemme todella resilienttejä, ja toisissa taas emme. Usein tulemme omasta resilienssistämme tietoisiksi vasta silloin, kun elämä oikein toden teolla kuormittaa. Silloin löydämme itsestämme voimavaroja, jotka eivät ole niin ilmeisiä arkisten haasteiden kohdalla. Resilienssistä sanotaankin, että se nimenomaan kehittyy vaikeuksissa, kun joudumme kohtaamaan haasteita ja löytämään tiemme niiden läpi.
Toisinaan voi kuitenkin käydä niin, että kuormitusta on yksinkertaisesti kerralla liikaa, jolloin resilienteimmätkin meistä joutuvat kohtaamaan oman murtumispisteemme. Kukaan meistä ei nimittäin ole täysin taipumaton, eikä resilienssi tee kenestäkään täydellisen teflon-pintaista. Se ei poista vaikeaan elämäntilanteeseen liittyvää surua ja tuskaa, vaan auttaa meitä jatkamaan eteenpäin niiden kanssa tai niistä huolimatta. Kuitenkin on tärkeää muistaa, että resilienssi koostuu kimpusta taitoja, joita jokainen voi itsessään tunnistaa ja kehittää läpi elämän. Et ole koskaan liian nuori tai liian vanha kehittääksesi omaa muutoskykyäsi.
Resilienssin eri ilmenemismuotoja
Usein kuulemamme tarinat resilienssistä alkavat sillä, että yksilö tai yhteisö kohtaa jonkin vaikeuden. Erilaisten vaiheiden jälkeen nämä kaikki kohdatut vaikeudet kuitenkin kasvattavat ja ponnistelemaan joutuneet henkilöt joko palautuvat ennalleen tai selviytyvät koettelemuksista entistä vahvempina. Erilaiset selviytymistarinat ovatkin lehtien suosituimpia sisältöjä, sillä ne herättävät lukijoissa tunteita. Tämä on kuitenkin vain yksi resilienssin muoto.
Resilienssi ei aina näyttäydy selkeänä takaisinponnahtamisena tai kasvuna, mistä saisi näyttäviä otsikoita naistenlehtiin, vaan usein arjessa se ilmenee enemmänkin muuttuviin olosuhteisiin sopeutumisena tai joustavuutena ja toimijuutena. Se toimii arkisen stressin vastavoimana ylläpitäen käsitystä omasta pystyvyydestämme kohdata ja ottaa vastaan haasteita, sekä löytää niihin uusia ja luovia ratkaisuja. Resilienssi voi ilmetä esimerkiksi niinkin arkisena ajatuksena, kuten ”kyllä minä tämän jotenkin hanskaan.”
Toisinaan resilienssi näyttäytyy toivon säilyttämisenä vaikeuksien keskellä, jolloin varsinainen kasvu tai toipuminen tapahtuu vasta paljon myöhemmin, kun akuutti tilanne on ohi ja ihminen on turvassa. Kun seilaa keskellä myrskyä, voi resilienssi olla enemmänkin sinnittelyä niin, että nenä pysyy pinnalla. Emotionaalinen kuoppa saattaakin ilmestyä vasta hieman jälkijättöisesti, kun saamme tilaa ajatella sitä, mitä juuri kävimme läpi ja miten siitä oikein selvittiin. Toipumisen ja reflektoinnin myötä varsinainen kasvu voi tapahtua vasta pikkuhiljaa vuosien kuluessa.
Aina kyse ei ole vain siitä, kuinka reagoimme erilaisiin elämän heittämiin suuriin tai pienempiin haasteisiin ja kuinka niistä selviämme. Resilienssi on myös proaktiivista. Se vaikuttaa siihen, kuinka suhtaudumme tulevaisuuteen ja siellä mahdollisesti siintäviin epävarmuuksiin. Kun jokin sinulle uusi asia kutsuu luokseen, suhtaudutko siihen uhkana vai mahdollisuutena? Lähestytkö sitä ajatuksella, että vaikka et välttämättä tiedä, mitä tuleman pitää, haluat elää kokemuksilta rikasta elämää ja mennä kohti uutta? Resilientin yksilön toiminta- ja ajattelutapoihin kuuluu uteliaisuus ja halu oppia uutta, jolloin kasvun asenne on helpompi säilyttää. Tällöin mahdolliset epäonnistumisetkin on helpompi nähdä kasvun ja oppimisen paikkoina.
Olosuhteiden uhri vai aktiivinen toimija?
Kuten aiemmin jo mainitsin, resilienssiin liittyvät vahvasti tarinat. Me kaikki kohtaamme erilaisia haasteita elämämme aikana, ja monet niistä ovat sellaisia, mitkä mieluummin välttäisimme, mikäli meille annettaisiin valinnan mahdollisuus. Emme kuitenkaan usein voi ennakolta näihin vaikuttaa, mutta sen sijaan voimme vaikuttaa siihen, miten me haasteet kohtaamme. Tulevaisuutta ei kukaan ole ennalta määrännyt. Se on vielä edessäpäin, joten siihen me voimme myös vaikuttaa.
Mielemme sisäiset tarinat voivat tuoda esiin meissä piilevää resilienssiä. On luonnollista, että alamme pohtia tapahtumien merkityksiä ja sitä, miksi näin on käynyt. Samalla alamme pohtia myös suuntaa, mihin tämä vastoinkäyminen meitä saattaa kuljettaa. Tällä tavoin otamme kohtalomme omaan hallintaamme myös silloin, kun olosuhteet ympärillämme ovat hallitsemattomat. Sen sijaan, että olisimme kamalan kohtalon tai olosuhteiden uhreja, alammekin hahmottaa kasvun mahdollisuuksia tai merkityksiä, jolloin kuvittelemaamme tulevaisuuteen ehkä ilmestyykin valonpilkahduksia, joita kohti haluamme suunnata. Oman tarinan omistajuus ja elämän tapahtumiin osallistuminen on resilienssiä aidoimmillaan.
Resilienssiä voi oppia ja kehittää
Riippumatta siitä, mikä resilienssin lähtötasosi on joskus ollut tai kuinka paljon sitä itsessäsi tällä hetkellä tunnistat, on se jotain mitä voit oppia ja kehittää. Kyse on ennen kaikkea käyttäytymis-, ajattelu- ja toimintatavoista, mistä voit tulla tietoisemmaksi. Voit aloittaa vaikkapa peilaamalla elämääsi taaksepäin ja pohtia, millä tavoin olet tähän asti erilaisista vaikeuksista selvinnyt. Mikä on auttanut sinua kohtaamaan menneisyyden tiukkoja paikkoja, ja mitkä ominaisuudet tai taidot ovat auttaneet sinua eteenpäin?
Itsetuntemus on erinomainen resilienssin kehittämisen väline, sillä kaikille meistä on omat totutut selviytymiskeinomme, mitkä tuntuvat luontaisimmilta ja mihin tulee helpoimmin turvauduttua. Niistä on hyvä tulla tietoiseksi.
Aina käyttämämme selviytymiskeinot eivät tosin välttämättä ole niitä parhaimpia tai rakentavimpia, tai vie meitä tavoitteidemme kannalta hyvään suuntaan. Joku pitää itsensä kriisin hetkellä kiireisenä ja täyttää kalenterinsa tekemisellä, jottei hankalia asioita tarvitse kohdata ja käsitellä. Toinen taas analysoi analysoimasta päästyään ja jääkin jumiin märehtimään tapahtunutta pääsemättä eteenpäin. Kolmas on niin itsenäinen ja sinnikäs, että lopulta sinnittelee itsensä uuvuksiin, kun avun pyytäminen toisilta tuntuu liian vaikealta. Neljäs haluaa nähdä koko ajan vain asioiden positiiviset puolet ja kiitollisuuden aiheet, ummistaen silmänsä samalla siltä kivulta, mitä vaikea tilanne tuottaa ja lakaisten näin ehkä vaikeudet maton alle.
Näiden esimerkkien voimavarat – oman toimijuuden säilyttäminen, kyky analysointiin, sinnikkyys ja positiivisuus – ovat kaikki sinänsä hyviä taitoja ja selviytymiskeinoja, mutta on tärkeää osata hahmottaa, milloin ne saattavat myös toimia meitä vastaan. Resilienssi ei ole minkään yhden yksittäisen voimavaran varassa, vaan se koostuu kimpusta erilaisia taitoja, joita voimme joustavasti hyödyntää. Reflektointi auttaa sinua tunnistamaan ja kehittämään entisestään niitä taitoja, jotka helpottavat stressistä selviytymistä sekä erilaisiin tilanteisiin sopeutumista ja eteenpäin menemistä.
Kirjavinkki:
Soili Poijula: Resilienssi – Muutosten kohtaamisen taito (Kirjapaja, 2018)
Kommentointi on suljettu.