08 kesä Resilienssi on uuden työn metataito
Resilienssistä on parin viimeisen vuoden aikana tullut trendisana, joka mainitaan vähän kaikenlaisissa yhteyksissä.
Kulunut poikkeusaika onkin toki laittanut muutoskykymme koetukselle, kun olemme joutuneet reagoimaan muutoksiin ja varsin nopeassa tahdissa etsimään uusia tapoja tehdä töitä tai suorittaa arkisia askareitamme. Vaikka elämä poikkeusolojen jälkeen normalisoituukin, voimme varmuudella löytää muutoksia edestämme vastaisuudessakin. Monet megatrendit ja työelämän jatkuva murros pitävät huolen siitä, että resilienssin voimavaroille on tarvetta. Miten resilienssi siis tulisi nähdä tulevaisuuden työn valossa?
Eteenpäin menemisen taitoa
Resilienssi ja metataito ovat molemmat termeinä sellaisia, ettei niille ole mitään yksiselitteistä määritelmää. Resilienssissä on kyse ennen kaikkea siitä, miten kykenemme luovimaan eteenpäin haasteista huolimatta ja toisaalta, miten voimme luoda toivottua muutosta, ennakoida riskejä ja suhtautua uusiin tulevaisuuden haasteisiin kasvun asenteella.
Metataidolla taas tarkoitetaan ylemmän asteen taitoja, jotka aktivoivat ja mahdollistavat muiden työelämässä tärkeiden substanssitaitojen käyttöä. Ne kumpuavat maailmaa muuttavista megatrendeistä. Esimerkiksi digitalisaation myötä tarvitsemme digitaitoja, jotta osaamme navigoida erilaisissa järjestelmissä. Näiden lisäksi tarvitsemme myös uudenlaisia vuorovaikutustaitoja tai luovuutta osataksemme tuottaa tietoa sellaisessa muodossa, että ihmiset löytävät sen ja kiinnostuvat siitä.
Resilienssikin olisi syytä ymmärtää kimppuna erilaisia taitoja, joita tarvitsemme muutosten ja haastavien tilanteiden keskellä. Se ei siis ole vain harvojen ominaisuus, vaan jokainen meistä on omalla tavallaan resilientti ja samaten jokainen meistä voi sitä myös vahvistaa läpi elämän.
Elintavat resilienssin perustana
Elintavoillamme on fysiologinen vaikutus resilienssiin. Tämän tietää meistä jokainen, joka on ikinä kokenut nälkäkiukkua, tai yrittänyt väsyneenä ratkaista visaista ongelmaa. Kummassakaan tilanteessa emme ole parhaimmillamme ja niin tunteiden säätely kuin rationaalinen ajattelukin on haastavaa.
Fyysinen hyvinvointimme toimii resilienssimme kivijalkana, josta kannattaa pitää huolta. Töiden sisällöt muuttuvat alalla kuin alalla yhä vaativammiksi niin kognitiivisesti kuin sosiaalisesti. Näemme jo nyt, miten psyykkisen työkyvyn haasteet lisääntyvät ja erilainen psykosomaattinen oirehtiminen, kuten unihäiriöt, ovat yhä tavallisempia haasteita riskeeraten niin työntekijän hyvinvoinnin kuin työtehon. Työelämän resilienssin kannalta keskeisiä kysymyksiä ovatkin miten nukumme, syömme ja liikumme. Miten palaudumme? Muistammeko pitää taukoja? Saako kesken työpäivän ottaa nokoset?
Työterveyslaitoksen hiljattain julkaiseman Hyvinvointia työstä 2030-luvulla -raportissa nousevat vahvasti esiin erilaisten elämänalueiden synkronointi ja kokonaisuuden hallinta, jotta voimme tukea riittävän joustavan työelämän rakentumista. Priorisointi ja karsinta ovat tulevaisuuden työelämässä keskeisiä taitoja, samoin kuin erilaiset elämän yksinkertaistamiseen ja rauhoittamiseen tähtäävät käytänteet, kuten etätyön mahdollistaminen.
Kirkas visio halutusta tulevaisuudesta auttaa navigoimaan muutoksessa
Jos fysiologia on kivijalka, ovat merkitykselliset ja arvoihin sidotut visiot resilienssimme johtotähtiä. Selkeät tavoitteet vaikuttavat motivaatioon ja sitoutuneisuuteen silloinkin, kun elämässä myrskyää. Jos taas visio on täysin sumun peitossa, on huomattavasti hankalampaa jatkaa eteenpäin. Tulevaisuudesta maalataan mediassa usein erilaisia uhkakuvia, ja ne saavat meidät suhtautumaan tulevaan varovaisesti. Ihmismieli on luontaisesti taipuvainen näkemään uhkia mahdollisuuksia helpommin ja uhkakuvilla on herkästi enemmän painoarvoa. Siksi tarvitsemmekin vastapainoksi vahvan ja kirkkaan vision halutusta tulevaisuudesta, jotta voimme tietoisesti kääntää uhat mahdollisuuksiksi ja mahdollisuudet toiminnaksi.
Yksilön näkökulmasta työn murros on muun muassa digitalisaation, robotisaation ja tekoälyn myötä väistämätöntä, mutta samalla työelämässä korostuvat monet sellaiset inhimilliset voimavarat, joita kone ei voi korvata. Tulevaisuudentutkija Markku Wilenius peräänkuuluttaa meiltä tulevaisuudenkestävää työidentiteettiä, joka perustuu yhtäältä vahvalle itsetuntemukselle sekä käsitykselle omista intresseistä, vahvuuksista ja visiosta, sekä toisaalta omaehtoiselle oppimiselle ja osaamisen päivittämiselle. Yksilön kannalta onkin tärkeää pohtia omaa toimintaa ja sen päämääriä, ja muokata niitä ennakoivasti, jotta hallinnan tunne muutosten keskellä säilyy.
Itsesäätelytaidot ovat resilienssin kovaa ydintä
On luonnollista, että muutokset ja niihin liittyvät epävarmuustekijät tuottavat meissä erilaisia tunteita. On kuitenkin hyvä pitää mielessä, että tietyissä tunnetiloissa olemme taipuvaisempia tekemään hyvin vinoutuneita tulkintoja. Muutoksen keskellä negatiivinen saa helposti vallan niin yksilöissä kuin yhteisöissäkin. Epävarmuus, ahdistus ja pelko harvoin lisäävät yksittäisen työntekijän käsitystä hänen omista vaihtoehdoistaan ja mahdollisuuksista toimia. Siksi itsesäätelytaidot ovat resilientin yksilön ja yhteisön ydintaitoja.
Vaikka tulevaisuudesta ei kenelläkään ole aukotonta tietoa, voimme odottaa myös tulevaisuuden työelämää leimaavan jatkuva muutos ja epävarmuus. Epävarmuuden sietokyky on tulevaisuuden(kin) työelämässä aivan keskeinen taito, etenkin johtotasolla. Tunnetaidot liittyvät läheisesti myös empatiaan, mikä on tutkitusti keskeinen työelämätaito ja myötätunnon edellytys.
Tapasi ennakoida vaikuttaa suhtautumiseesi
Aivotutkija Katri Saarikivi on osuvasti todennut työn olevan kaikista muutoksista huolimatta hyvin sitkeä ilmiö yhteiskunnassa, sillä pohjimmiltaan työ kuin työ on luovaa ongelmanratkaisua. Ja vaikka työn tekemisen tavat ehkä muuttuvat, tulemme tulevaisuudessakin ratkomaan erilaisia ongelmia. Tarvitsemme tunteidensäätelytaitoa siihen, että pystyisimme paremmin rauhoittamaan niin kutsutut tunneaivomme ja kytkeytymään jälleen ratkaisukeskeisyyteen ja luovaan ajatteluun. Taistele-pakene-reaktiossa mielemme tarrautuu herkästi katastrofiajatuksiin, mitkä nekin toki voivat olla välillä hyvin luovia, mutta eivät välttämättä kovin ratkaisukeskeisiä.
Ennakointi on keskeinen tulevaisuuden työelämän metataito ja liittyy hyvin läheisesti ongelmanratkaisutaitoihin. Ennakoimalla erilaisia skenaarioita voimme istuttaa aivoihimme ajatusta epävarmuudesta ja riskitekijöistä, ottaa ne jo suunnitteluvaiheessa huomioon ja priorisoida sitä, mikä on kulloinkin tärkeintä.
Tapasi ennakoida tulevaa vaikuttaa väistämättä suhtautumiseesi. Tulevaisuuksista tulisi aina puhua monikossa, sillä ei ole mitään yhtä tiettyä ennalta määrättyä tulevaisuutta, mitä kohti vääjäämättä etenemme. Mitä ikinä elämässäsi kohtaatkaan, on hyvä muistaa, että on aina erilaisia mahdollisia tulevaisuuksia. Yhä useampi suomalainen organisaatio ja työntekijä tulee kamppailemaan arvaamattomuuden ja yllättävien muutosten maailmassa myös tulevaisuudessa. Siksi ennakointitaitoja on hyvä harjoittaa niin omassa arjessa kuin työyhteisössäkin.
Kasvun asenteen löytämistä, ruokkimista ja säilyttämistä
Sinnikkyys mielletään usein resilienssin suomenkieliseksi synonyymiksi. Se on kuitenkin vain yksi, vaikkakin tärkeä, resilienssin voimavara. Pelkän sinnikkyyden varaan rakentaminen ei kuitenkaan riitä, sillä ihminen voi olla myös monin epätervein tavoin sinnikäs. Resilienssin kannalta sinnikkyydessä on oikeastaan kyse siitä, pyrimmekö säilyttämään realistisen optimistisuuden. Voimme tunnustaa tosiasiat tilanteen haastavuuden suhteen ja siitä huolimatta säilyttää toiveikkuutemme sen ratkaisemiseksi.
Tulevaisuuden työelämän muutokset luovat väistämättä tarpeen päivittää osaamista. Jo nyt puhutaan paljon elinikäisestä oppimisesta. Resilienssin ydinkysymyksiä onkin, miten suhtaudun kompasteluihin ja kokeiluihin. Voinko löytää sisältäni sen 1-vuotiaan, joka uteliaana tutkii ympäristöään ja opettelee sitkeästi uusia taitoja? Meidän tulee harjoittaa kykyämme lukea tulevaa ja päätellä, minkälaisesta osaamisesta voisi olla hyötyä ja miten sitä voi hankkia. Olennaista on osata tehdä valintoja vahvan itsetuntemuksen ja tulevaisuuden työidentiteetin pohjalta löytääkseen ne itselle sopivat tavat, joilla osaamistaan voi kehittää ilman, että siitä tulee lisäkuormituksen lähde.
Sosiaalisten taitojen tarve kasvaa
Resilienssi kytkeytyy vahvasti sosiaalisuuteen. Tiedämme tutkimuksista, ettei kukaan ole resilientti yksin, vaan siihen tarvitaan aina toisen tuki. Kaikkein tärkeintä on sisäistetty käsityksemme siitä, että tarvittaessa tukea on saatavilla ja että ympärillämme on ihmisiä, jotka haluavat meille hyvää. Hyväntahtoisen ja myötätuntoisen läsnäolon aistiminen on keskeistä aktivoimaan muita resilienssin voimavaroja.
Resilienssin ja psykologisen turvallisuuden tarve on viime vuosina korostunut entisestään työelämässä, eikä niiden tarve ole suinkaan vähenemässä. Työterveyslaitoksen raportin mukaan kollektiiviset toimintatavat ja luottamus nousevat yhä tärkeämmiksi työyhteisöjen voimavaroiksi. Globaalit uhat ovat usein ennakoimattomia ja kompleksisia, jolloin niiden ratkaisemiseksi tarvitsemme yhteistyötä ja laajoja verkostoja. Erityisesti digitaalisessa toimintaympäristössä sosiaaliset taidot, anteliaat tulkinnat toisten motiiveista sekä myötätunnon tietoinen osoittaminen ovat keskeisiä elementtejä yhteisön psykologisen turvallisuuden ja sitä tukevien rakenteiden vahvistamiseksi.
Muutoskyky on opittua
Resilienssi kehittyy vaikeuksien kautta. Elämän aikana kohtaamamme pienemmät vaikeudet vahvistavat meitä suurempia kolhuja varten ja opettavat meille paljon resilienssin taidoista ja voimavaroistamme. Siksi onkin onni, että elämä kyllä tarjoaa tapahtumia, mitkä tuottavat epävarmuutta ja nostattavat pintaan harmitusta. Jos alatkin nähdä ne mahdollisuuksina kehittää omaa resilienssiäsi, muutat jo tällä tavoin tapahtumien merkitystä elämässäsi.
Resilienteimpiä ihmisiä tai tiimejä eivät suinkaan ole ne, jotka eivät koskaan epäonnistu tai kohtaa vastoinkäymisiä, vaan pikemminkin ne, jotka epäonnistuvat, ja oppivat ja menestyvät sen johdosta.
Ei kommentteja