Uudistumisen tarve ajaa luovuuteen

Uudistumisen tarve ajaa luovuuteen

Ilman ongelmia alamme harvoin luoda mitään uutta.

 

Luovuutta motivoi usein pakko uudistumiseen. Ihmismieli rakastaa kulkea pitkin totuttuja kaavoja, ja uusiin toimintatapoihin liittyy siksi usein jonkin asteista epämukavuutta. Vasta kun tapahtuu jotain, mikä vaatii meitä toimimaan toisin kuin aiemmin tai keksimään uusia ideoita, saa luova mielemme sysäyksen.

Luovuus on arkipäiväistä

Moni meistä ei välttämättä edes ole kovin tietoinen omasta luovuudestaan. Luovuus terminä liitetään herkästi esimerkiksi taiteellisuuteen tai käden taitoihin. Itsekin aikoinaan valmennuskoulutuksessa odotin pelonsekaisin tuntein luoviin valmennusmenetelmiin liittyvää koulutusjaksoa. ”Tämä ei ole yhtään minun juttuni, sillä enhän olen lainkaan luova”, ajattelin. Koulutuspäivien aikana tehtyjen harjoitusten avulla huomasin kuitenkin, että minun luovuuteni ”asuu suussa”. Sanat ja puhe on minun luovuuteni muoto.

Nykypäivän työelämässä vaaditaan luovuutta ihan kaikenlaisissa töissä. Se tulisi yhä vahvemmin nähdä arkipäiväisenä ongelmanratkaisuun kiinnittyvänä toimintana, eikä minään ekstrana, joten tehdään silloin kun vetäydytään tiimin kanssa innovaatiopalaveriin vähän sparrailemaan. Toisaalta pelkän ongelmanratkaisun lisäksi voidaan luovuus työelämässä nähdä tapana ajatella työtä uusiksi yhdessä muiden organisaation ihmisten kanssa.

Ihminen harvoin muutenkaan on luova mihinkään tiettyyn ennalta määriteltyyn kellonaikaan. On suuri virhe kuvitella, että saat tiimisi luovuuden kukkimaan tavallisena tiistaina maisemaneukkarissa klo 13-15. Tämä ei toki tarkoita sitä, etteivätkö luovat ideat syntyisi aivan tavallisen arjen keskellä. Yleensä vain kalenterimme on niin täyteen ahdettuna kaikenlaista sellaista toimintaa, mikä pikemminkin tappaa luovuuden kuin ruokkii sitä. Luovuus työpaikalla ei lisäänny sillä, että palkkaamme lisää luovia yksilöitä. Ennen kaikkea on syytä kiinnittää huomiota luovuutta tukeviin työskentelyolosuhteisiin.

Tylsistyminen edistää luovuutta

Useissa tutkimuksissa on toistuvasti tehty sama havainto ikävystymisen merkityksestä sille, kuinka paljon luovia ratkaisuja ja uusia ideoita keksimme. Ylipäätään työn leppoistuminen ja palauttavat hetket työpäivän lomassa ovat yksilön jaksamisen kannalta tekijöitä, jotka lisäävät niin tyytyväisyyttä kuin luovuutta. Liian usein tehokkuusvaatimukset ajavat kuitenkin näiden yli, ja jouten olo koetaan työn vieroksumiseksi.

Ikävystyminen tarjoaa kuitenkin tilaa ajatusten harhailulle, uusille ajatuksille ja visioille, jotka voivat tarjota odottamattomia ratkaisuja. Ikävä kyllä, nykyaikana mukana kulkevat älylaitteet eri sovelluksineen ja ilmoituksineen tarjoavat meille jatkuvasti virikettä ja tekemistä, estäen ikävystymisen ja tylsyyden tilan syntymisen. Mielemme ei pääse vaeltelemaan vapaasti. Sen sijaan olemme pikemminkin varuillamme ja aktiivisen reagoinnin tilassa, mikä taas ei ole lainkaan optimaalista luovuudelle.

Kaiken kaikkiaan työyhteisön lempeämpi suhtautuminen lisää luovuutta. Myönteinen ilmapiiri tutkitusti auttaa näkemään uusia vaihtoehtoja, kun taas vastaavasti negatiivisten uutisten keskellä ajattelumme muuttuu herkästi ongelmakeskeiseksi. Tällöin ajattelumme kapeutuu ja näemme ratkaisujen sijaan vain tukun ongelmia. Myönteisen ilmapiirin edistäminen on siis luovuuden kannalta suunnattoman tärkeää. Tällä ei tarkoiteta silmien ummistamista ongelmilta tai puhumattomuutta mieltä vaivaavista asioista, vaan sitä, että nekin nostetaan tarvittaessa käsittelyyn ratkaisukeskeisesti.

Luovuus työelämässä on sosiaalista

Koska luovuus on ennen kaikkea oppimisprosessi, oleelliseksi nousee työpaikan johtamiskulttuuri ja kokemusten jakaminen. Prosessina luovuus on vahvasti sosiaalinen, sillä siihen kuuluu ideoiden vaihtaminen sekä avun pyytäminen. Tämä edellyttää työyhteisöltä aivan erityisen luottamuksen ilmapiirin vaalimista.

Luova prosessi altistaa ihmisen väkisinkin kritiikille. Kun joudun paljastamaan jotain itsestäni ja omasta ajattelustani, täytyy minun voida luottaa ihmisiin ympärilläni. Etenkin silloin, kun oma idea tuleekin torjutuksi, tuntuu se helposti henkilökohtaiselta torjunnalta. Toisten reaktioihin törmääminen pahimmillaan torppaa omien ideoiden pallottelun jo etukäteen. Luottamus ja psykologinen turva tarkoittavat sitä, ettei yksilön tarvitse pelätä oman sosiaalisen asemansa puolesta. Luova ideointi vaatii tietyllä tapaa aina henkilökohtaista sosiaalista riskinottoa. Jos pöydälle ei uskalla heittää niitä aivan hölmöiltäkin tuntuvia tai puolivalmiita ideoita, ei mitään uutta pääse syntymään.

Suurin este luovuudelle on pelko

Edellytyksenä luovuudelle on, että uskallamme valita vähemmän kuljetun polun. Virheiden pelko on yksi suurimpia esteitä luovuudelle, uuden oppimiselle ja kehittymiselle. Pelon pitäminen poissa luovasta ympäristöstä onkin tärkeä taito. Luovan työn näkökulmasta on tärkeää pystyä jättämään kritiikki luovan prosessin ulkopuolelle ja sanoa kaikelle ensin ”kyllä”, myös niille aivan pähkähulluilta tuntuville ideoille. Kriittisen tarkastelun paikka on vasta paljon myöhemmin. On kuitenkin paljon helpompaa tyrmätä hullulta kuulostava idea suoralta kädeltä, kuin lähteä leikkiin mukaan ajatuksella ”mitä jos?” ja kehittää niitä eteenpäin.

Parhaimmillaan yhdessä ideointi lisää yhteenkuuluvuutta. Antaudumme tällöin yhteiseen oppimisprosessiin ja opimme samalla paljon toisistamme. Luovuus toisaalta edellyttää psykologista turvaa, mutta luova prosessi on omiaan myös vahvistamaan sitä. Animaatiostudio Pixarin perustaja Ed Catmull on korostanut lukuisissa haastatteluissa sekä kirjassaan Creativity Inc., että johdon tehtävänä ei suinkaan ole riskien minimointi, vaan turvallisen ympäristön luominen riskien ottamiselle. Tällöin riskien ottamiseen ja kokeiluun ei vain kannusteta, vaan siihen jopa rohkaistaan. Samalla luodaan resilienttiä yrityskulttuuria, jossa yksilöt voivat yltää parhaimpaansa.

 

 

No Comments

Post A Comment