Onnelliset

17 marras Onnelliset

Onnellisuuden määritteleminen ei ole täysin ongelmatonta, mutta useimmille se näyttäytyy tavoittelemisen arvoisena asiana.

”Kell’ onni on, se onnen kätkeköön.” ”Jokainen on oman onnensa seppä.” Nämä ja muut vastaavat sanonnat ovat vuosikymmenien ajan muokanneet tapaamme ajatella onnesta ja onnellisuudesta. Onnellisuus vaikuttaakin olevan asia, jonka suuri osa ihmisistä kokee tavoittelemisen arvoiseksi. Se on myös osin tästä syystä myös varsin myyvä teema ja iso bisnes. Ei tarvitse kuin piipahtaa self help -kirjallisuuden osastolla ja voi löytää hyllymetreittäin opuksia, jotka lupaavat avata tien pysyvään onneen.

Onnellisuuteen liittyen löytyy myös paljon varteenotettavaa tutkimustietoa, joten aivan täysin ei tarvitse siis nojata pelkkään anekdoottipohjaiseen materiaaliin. Esimerkiksi positiivisen psykologian tieteenhaaran tutkimuskohteisiin kuuluu mm. subjektiivinen hyvinvointi eli onnellisuus, hyveet, positiiviset emootiot, myötätunto, sitoutuminen ja liittyminen joukkoon, merkityksellisyys, sisäinen motivaatio, flow, sinnikyys eli resilienssi sekä onnistuminen ja saavuttaminen. Positiivisen psykologian tutkima onnellisuus liittyy tosin vähemmän mielihyvään ja hyvän olon tuntemuksiin, ja enemmän hyvän elämän elämiseen. Viime vuosina onnellisuuden rinnalle, tai ehkä jopa sen ohi, ovat tutkijat kuitenkin nostaneet hyvinvoinnin ja kukoistuksen positiivisen psykologian tärkeimpänä tutkimusalueena. Mitä hyvän elämän eläminen sitten tarkoittaa ja mitä hyvä elämä ylipäätään on, siihen vastauksen löytäminen ei ole aivan yksinkertaista.

Ihmismielelle on luontaista kiinnittää huomiota negatiivisin tapahtumiin ja kartoittaa riskejä ympärillään. Tähän on olemassa evoluutionäärinen selitys, sillä ihmiselle elinehto on ollut se, että hän kiinnittää ensimmäisenä huomiota vaaroihin ja riskeihin sekä varautuu aina pahimpaan. Tämä ei tosin nykymaailmassa ole välttämättä ihmisen kannalta paras tapa toimia, sillä negatiiviset tapahtumat jättävät meihin positiivisia isomman muistijäljen, ja muokkaavat käsitystä meistä itsestämme. Ihmisen itsensä ja hänen oman kokonaisvaltaisen hyvinvointinsa kannalta on väliä, minkälaisia ajatuksia päässään ruokkii, sillä ajatuksemme tuottavat meille tunteita, jotka taas ovat toimintamme taustalla ja ohjaavat sitä.

Ottaen huomioon tämän meille luontaisen tavan kiinnittää huomiota negatiiviisin tapahtumiin, vaatii oman toiminnan muuttaminen ensinnäkin omista ajatuksistaan tietoiseksi tulemista ja toiseksi systemaattista itsensä johtamisen ja tietoisuustaitojen harjoittamista. Tämä on tärkeää, jotta ajatuksiinsa ja tunteisiinsa voisi ylipäätään oppia suhtautumaan neutraalimmin, kyseenalaistamaan niiden todenmukaisuuden ja muokkaamaan niitä oman hyvinvointinsa kannalta paremmiksi. Negatiiviset tai epämiellyttävät tunteet kuuluvat toki elämään, eikä niitä ole syytä vältellä tai vähätellä. Päinvastoin, ne ansaitsevat huomiomme. Ne viestivät jotain meidän perustarpeistamme ja ovatkin siksi hyödyllisiä tarkastelun kohteita. Niihin kiinnijääminen pitkäksi aikaa, tai vastaavasti niiden kokonaan poissulkeminen, voi kuitenkin olla yksilön hyvinvoinnin kannalta haitallista.

Jos positiivinen psykologia tähtää ihmisen kokonaisvaltaisen hyvinvoinnin ja kukoistuksen edistämiseen, on onnellisuuden käsitteellä tässä merkittävä rooli. Mitä onnellisuus sitten on? Onnellisuuden määritteleminen ei ole täysin ongelmatonta, sillä se on pitkälti subjektiivinen kokemus ja osin myös kulttuurisidonnainen. Kysyttäessä onnellisuudesta länsimaiselta ihmiseltä tai vastaavasti itämaisista kulttuureista tulevalta, saatamme saada jokseenkin toisistaan poikkeavia vastauksia. Esimerkiksi ensin mainitussa raha ja vauraus vaikuttavat enemmän elämäntyytyväisyyteen, kun taas itämaisissa kulttuureissa näitä ei pidetä niin merkittävinä. On kuitenkin melko turvallista väittää, että jonkinlainen positiivinen tuntemus yhdistää kaikkia onnellisuuskäsityksiä, että onnellisuus tuntuu hyvältä tai on hyvää ja se näyttäytyy tavoittelemisen arvoisena asiana.

Itse määrittelisin onnellisuuden tarkoittavan omalla, henkilökohtaisella tasollani sisäistä rauhaa, jonkinlaista tasapainoa itseni ja maailman kanssa, hyväksyntää, läsnäoloa ja sitä, että toimin oman sydämeni ohjaamana, intuitiotani kuunnellen.  Se on siis itsellenikin jonkinlaista kokonaisvaltaista elämäntyytyväisyyttä, eli vastaa kaiketi hyvinkin pitkälti kognitiivista näkemystä siitä, että tietynlaiset elämän perusrakenteet ovat kunnossa. Usein onnellisuudella mielletään tarkoitettavan positiivisia tunteita, mutta pelkkä pahoinvoinnin poissaolo ei välttämättä tarkoita hyvinvoinnin läsnäoloa. Elämäntyytyväisyys taas on positiivisia tunteita laajempi käsitys ja on pysyvämpi kuin tunteet. Toki tätä on yksilön omalla kohdalla välillä hankala arvioida, sillä tilannekohtaisuus (esimerkiksi kulloinenkin säätila) saattaa vaikuttaa omaan arvioon elämäntyytyväisyydestä.

Onnellisuus terminä mielletään niin monella eri tavalla, että olisi parempi puhua selkeämmin asioista onnellisuuden takana. Relevantti kysymys onkin, mistä onni löytyy. Onnellisuutta tutkineen Sonya Lyubomirskyn tutkimustulosten mukaan onnellisuuden kokemisessa genetiikalla olisi sormensa pelissä noin 50 %. Yllättävää on, että ulkoisten tekijöiden, kuten vaikkapa varallisuuden tai parisuhdestatuksen, vaikutus yksilön onnellisuuteen on vain noin 10 %. Toki tässä kohtaa on muistettava, että tämä pitää paikkansa vain silloin, kun elämän peruspalikat ovat kunnossa. Sen sijaan omilla teoilla ja ajatuksilla on todettu olevan jopa noin 40 % vaikutus onnellisuuteen. Halutessaan lisätä omaa onnellisuuttaan, yksilön ei niinkään kannata lähteä muuttamaan ulkoisia tekijöitä, vaan kiinnittää huomiota omiin päivittäisiin valintoihinsa. Tämä korostaakin mielestäni kasvatuksen merkitystä sekä yksilön omaa tietoisuutta siitä, mitä ajattelee ja miten nämä ajatukset vaikuttavat omiin tunteisiin sekä sitä kautta toimintaan.

Mitkä päämäärät sitten tuottavat onnellisuutta? Nykyihminen elää ainakin länsimaissa valtavien suorituspaineiden ja vertailun alla, mikä omalta osaltaan vaikuttaa siihen, kuinka paljon ihminen ohjautuu ulkoisista tekijöistä käsin. Oman elämän tavoitteet eivät välttämättä ole lainkaan omia, vaan tulevat ulkoa päin ja samalla oma sisäinen ääni ja motivaatio ovat hukassa. Tutkimustulosten perusteella sisäisesti motivoituneiden päämäärien saavuttaminen lisää ihmisten hyvinvointia ja onnellisuutta, kun taas ulkoisesti motivoituneiden päämäärien saavuttamisen vaikutus hyvinvointiin on pyöreä nolla ja ne pikemminkin lisäävät hieman pahoinvointia. Sanonta ”sitä saa, mitä tilaa” pitää sikäli paikkaansa, että keskimäärin itselle asetetut päämäärät tai tavoitteet johtavat niiden saavuttamiseen, joten tästä näkökulmasta katsottuna kannattaakin miettiä, mitä päämääriä itsellensä asettaa ja ovatko ne sisäisesti ohjautuneita. Sisäinen motivaatio liittyy enemmänkin kysymykseen siitä, onko elämä elämisen arvoista. Ihmisen psykologisiin perustarpeisiin kuuluu vapaaehtoisuuden ja kyvykkyyden lisäksi myös läheisyys ja yhteenkuuluvuuden tunne, sekä tarve tehdä jotain hyvää ja merkityksellistä myös muille. Näihin panostamalla voi lisätä omaa hyvinvointiaan ja sitä kautta myös onnellisuuttaan.

Oma havaintoni on, että ihmisten subjektiiviseen hyvinvointiin ja sitä kautta onnellisuuteen näyttäisi vaikuttavan myös se, onko heillä ylipäätään olemassa jotain määriteltyjä päämääriä ja tavoitteita. Elämä ilman tavoitteita on vähän kuin heittäisi tikkaa ilman, että seinässä on tikkataulua. Voi niinkin tikkaa toki heittää, se on täysin mahdollista, mutta silloin on todella vaikeaa osua kymppiin. Sama pätee elämään ilman tavoitteita. Jos niitä ei ole koskaan itsellensä asettanut tai määritellyt, on vaikeaa saada onnistumisen kokemuksia. Tämä taas saattaa johtaa siihen, että elämä tuntuu vain lipuvan ohitse ja ihminen ajautuu helposti ajattelemaan, että ”tässäkö tämä nyt olikin” ja ”minä en koskaan saavuta mitään”, ja näin koetaan tyytymättömyyttä, vaikka mikään ei varsinaisesti ole vialla. On mielestäni yllättävää, kuinka vähän ihmiset lopulta miettivät oman elämänsä tavoitteita ja niiden mittareita, vaikka työelämässä tämä on varsin totuttu käytäntö. Toisaalta on tärkeää muistaa, että elämäänsä voi toki olla täysin tyytyväinen onnellisuuden puutteesta huolimatta.

Filosofi Frank Martelan mukaan onnellisuuden tavoittelu sellaisenaan ei välttämättä ole hyvä päämäärä, sillä sen optimointi vaatii jatkuvaa monitorointia, joka taas vähentää onnellisuutta. Pikemminkin onnellisuus tulisi nähdä sivutuotteena, joka syntyy, kun yksilö panostaa omaan kokonaisvaltaiseen hyvinvointiinsa ja tekee itsellensä merkityksellisiä asioita, joilla on myös merkitystä muille. Tässä on varmasti vissi pointti, etenkin jos ajatellaan useiden elävän siinä käsityksessä, että onnellisuus saavutetaan ulkoisia puitteita tavoittelemalla. Itse kuitenkin täydentäisin tätä mm. Martin Seligmanin ja Sonja Lyubomirskyn erilaisten onnellisuuteen vaikuttavien tekijöiden, kuten kiitollisuuden, tietoisella harjoittamisella. Ehkä siis elämän onnellisuuden sijasta olisikin tärkeämpää puhua elämän merkityksellisyydestä, tai ainakin ymmärtää kuinka nämä kaksi seikkaa ovat toisiinsa erottamattomasti kietoutuneita. Frank Martelaa lainatakseni:”Happiness is what happens to you when you are busy doing meaningful things.”

Lukemista:

The How of Happiness (Lyubomirsky, Sonya)

Onnellisuus (Martela, Frank)

Flourish (Seligman, Martin)

Positiivisen psykologian voima (Uusitalo-Malmivaara, Lotta (toim.))

Kuvat: Ryan McGuire / Gratisography