Vältteletkö onnistumisia?

19 helmi Vältteletkö onnistumisia?

Yleensä vain onnistumisia arvostetaan, vaikka meidät on luotu epäonnistumaan.

Viime aikoina minua on kovasti pohdituttanut epäonnistumisen pelko. Arkielämän havainnot ja keskustelut tarjoavat tähän yleensä aivan loistavia näkökulmia. Olin muutama viikko sitten juhlistamassa hyvän ystäväni nelikymppisiä Anssi Kelan keikalla. En ole itse koskaan aiemmin ollut hänen soolokeikallaan, mutta Anssilla on tapana vetää nuo keikat ilman settilistaa ottaen yleisöltä vastaan biisitoiveita tuotannostaan. Mietin tällaisen keikan olevan artistin näkökulmasta varmasti aika vaativa. Livekeikoilla on toki aina läsnä mahdollisuus yllättäviin tilanteisiin, mutta tällainen täysin käsikirjoittamaton keikka vaatii artistilta melkoista heittäytymistä ja epävarmuuden sietokykyä. Pariinkin kertaa Anssi aloitti biisin, vain todetakseen muutaman tahdin jälkeen, että eihän tämä alakaan noin. Kuitenkin näin kuulijan näkökulmasta nämä pienet, inhimilliset mokat olivat juuri niitä keikan parhaimpia hetkiä. Ne tekivät tilanteesta ainutlaatuisen ja loivat vahvan yhteyden esiintyjän ja yleisön välille.

Yleensä jos joku toinen tällä tavoin yrittää parhaansa ja epäonnistuu, on meidän muiden reaktio jotain sellaista kuten ”no ei se mitään, yrität uudestaan” tai ”tekevälle sattuu”. Osaamme laittaa asian oikeisiin mittasuhteisiin ja olla myötätuntoisia ja kannustavia. Silti todella moni omassa elämässään välttelee kaikkea sellaista, missä voisi hyvinkin suurella todennäköisyydellä mokata jotenkin. Toki riippuu tilanteesta, kuinka vakavana omaa epäonnistumistaan kulloinkin pitää (tai kuinka vakavaa se faktuaalisesti on), mutta omakohtaisen kokemukseni perusteella ne, keiden mielestä moka aidosti on lahja, ovat kyllä kirkkaassa vähemmistössä.

Paradoksaalista tässä on se, että kun viimeiseen asti välttelemme epäonnistumista ja uusien asioiden kokeilua, vältämme samalla myös onnistumisen kokemukset. Emme voi sulkea pois näistä vain toista. Sama pätee myös tunteisiin ylipäätään. Jos välttelet epämukavia tunteita, myös mukavien tunteiden skaala kapenee ja päädyt sellaiselle ”ihan ok”-alueelle.

Itse olen nykyisin taipuvainen ajattelemaan, että meidät on luotu epäonnistumaan. Kuvittele, kuinka monta kertaa lapsi kävelemään opetellessaan kaatuu. Ei hän kaaduttuaan jätä koko hommaa sikseen. Hän nousee uudestaan ylös ja jatkaa uuden taidon opettelua. Muutama päivä sitten työn merkeissä tapaamani Jarkko Stenius lausahtikin osuvasti, että epäonnistuminen tarkoittaa vain, että prosessi on vielä kesken. Mieti siis hetki elämääsi taaksepäin: Minkä prosessin sinä olet jättänyt kesken epäonnistuttuasi? Entä mitä olet jo ennakolta päättänyt jättää tekemättä epäonnistumisen pelon johdosta? Voisitko kokeilla uudestaan?

Muista, että sinullakin on oikeus tehdä virheitä ja olla osaamatta kaikkea. Jos yhtään helpottaa, niin täysin valmiiksi ei täällä taida kukaan koskaan tulla, joten siihen ei välttämättä kannata edes pyrkiä.

Kuva: Gratisography