Positiivisuuspakko

Positiivisuuspakko

Kannattaako ikävistäkin asioista aina etsiä hopeareunusta vai voiko siitä olla jopa haittaa?

 

Eräs tuttuni päivitti taannoin kuulumisiaan facebook-statuksessaan. Influenssa-aalto oli iskenyt perheeseen ja hän itse oli toistuvasti sairaana. Kyllä nyt saa taas hakemalla hakea sitä positiivisuutta, hän kirjoitti harmistuneena.

Jäin miettimään, että miksi ihmeessä edes pitäisi. Jos sairastelukierre jyllää ja vaatii jatkuvasti sumplimaan asioita uudestaan, minkä takia sen pitäisi herättää meissä positiivisia tunteita? Nykyään tuntuu olevan kovasti muodissa uhkua hyvää fiilistä, olosuhteista riippumatta. Mikään vastoinkäyminen ei saa lannistaa, vaan meidän tulee vieterin lailla pompata yhä suuremmalla tsempillä eteenpäin hymy huulilla. Fake it ’till you make it!

Tähän mielikuvaan on helppoa lähteä hakemaan syitä amerikkalaisesta self help -kirjallisuudesta, joka myy ajatusta ainaisesta positiivisuudesta. Itsekin saan usein vastata kysymyksiin positiivisesta asenteesta, joka jostain syystä helposti yhdistetään ratkaisukeskeiseen valmennukseen. Valmennuksella pyritään kuitenkin edistämään yksilön kokonaisvaltaista hyvinvointia. Siksi olisi melkoinen paradoksi, jos valmennus edellyttäisi pakkomielteistä pyrkimystä positiivisuuteen, joka jo sinänsä on tavoitteena epäterve.

Tanskalaisen Ålborgin yliopiston psykologian professori Svend Brinkmann muistuttaa kirjassaan ”Pysy lujana”, että tietyissä tilanteissa meidän on normaalia kokea muita kuin positiivisina pidettyjä tunteita. Negatiivisina ja ikävinä koetut tunteet ovat meille elämässä välttämättömiä, ja nimenomaan sanan siinä merkityksessä, että niitä ei voi välttää. Ne ovat terve reaktio vastoinkäymisiin, joita meidän jokaisen kohdalle osuu ennemmin tai myöhemmin. Viha tai suuttumus on oikeutettu reaktio epäoikeudenmukaiseen kohteluun. Syyllisyys ja häpeä ohjaavat meitä tekemään moraalisesti oikeita valintoja ja ottamaan vastuun teoistamme. Suru vastaavasti auttaa prosessoimaan menetyksiä. Kielteisten tunteiden välttelyn sijaan olisi hyödyllisempää oppia tunnistamaan kulloinenkin tunne ja ymmärtämään sen merkitys elämässä.

Etenkin onnellisuuden teeskentely voi olla meille jopa haitaksi. Erityisen haitallista se on silloin, jos positiivisuuden tavoittelulla pyritään välttelemään kielteisiksi koettujen tunteiden kohtaamista ja käsittelyä. Tällöin itse asiassa päädymme typistämään omaa tunne-elämäämme merkittävästi. Jos haluamme kokea vain miellyttäviä tunteita ja pyrimme aina kohti mielihyvää, tulee epämiellyttävien tunteiden ja kokemusten kestämisestä yhä vaikeampaa. Sen sijaan, jos opimme kohtaamaan epämiellyttävänä pitämiämme tunteita pienempien arkisten vastoinkäymisten kohdalla, kasvatamme resilienssiämme suurempien ikävyyksien varalle. Näin myös tuntemattoman tulevaisuuden pelko vähenee, kun tiedämme selviytyvämme myös ikävistä tunteista.

Ei positiivissa ajatuksissa tai tunteissa toki ole mitään väärää. Päinvastoin, niillä on tärkeä rooli hyvinvoinnin edistämisessä. Positiivisten emootioiden tutkimuksestaan tunnetuksi tullut tutkija Barbara Fredrickson on tiimeineen osoittanut, että toistuvat pienet positiivisten tuntemusten hetket voivat toimia tehokkaana vastalääkkeenä stressille ja masennukselle sekä vaalivat niin fyysistä kuin henkistä terveyttä. Tämä ei kuitenkaan tarkoita, että onnellisuus tai terveys edellyttäisi jatkuvaa positiivisuutta.

On totta, että mielemme kiinnittyy helpommin negatiivisiin kokemuksiin. Krooninen puolityhjän lasin tuijottelu ja siinä vellominen ei sekään ole hyvä idea hyvinvointimme kannalta. Tästä syystä positiivisten asioiden tietoinen esiin nostaminen on tärkeää. Silti ajatus siitä, että jokainen voi itse vain halutessaan päättää olla iloinen ja onnellinen, sisältää helposti olettaman, että onneton ihminen saa vain syyttää kurjasta olosta itseään. Ajatuksemme ja tunteemme peilaavat kuitenkin sitä todellisuutta, mitä kulloinkin elämme. Jos siis sinä tai perheesi kärsitte esimerkiksi influenssakierteestä, niin kyllä se saa vetää mielialan matalaksi. Sen sijaan, että yrität väkisin vääntää aiheesta jotain positiivista, voisi itse asiassa olla parempi vain kohdata tuo tunne. Myöntää itselleen, että nyt olen todella väsynyt ja turhautunut tähän tilanteeseen. Ja että se on ihan ok. Sekin tunne menee kuitenkin ajan mittaan ohi ja tilalle tulee jotain muuta.

 

 

Lukemista:

Svend Brinkmann – Pysy lujana. Elämä ilman self-helpiä.

Barbara Fredrickson – Positivity

 

Kuva: Gratisography

No Comments

Post A Comment