Sarvista härkää

Sarvista härkää

”Nyt mä kyllä otan itseäni niskasta kiinni ja alan kuntoilla enemmän.”

Vuodenvaihde on monille se hetki, kun halutaan kääntää uusi lehti elämässä ja tehdään korjausliikkeitä. Facebookin uutisvirta on jo kertonut täysistä jumppatunneista ja uusista salikorteista. Ja hyvä niin, terveet elämäntavat ja itsensä haastaminen muutoksiin ovat yleensä ihan kannatettavia juttuja.

Mikä siinä sitten on, että niin kovin usein ensimmäisen kuukauden kuluttua into lopahtaa ja kohta sitä huomaakin palanneensa samoihin totuttuihin tapoihin? Salin jäsenyysmaksu kyllä pyörii, mutta saliohjelma vaihtuukin television tarjontaan. Kärjistäen sanoisin, että vika ei ole sinussa vaan saliohjelmassa. Siitä nimittäin yleensä puuttuu sen kaikkein tärkeimmän lihaksen, tahdonvoiman, treeniohjeet.

Rinnastus lihaksiin ei tässä kohtaa itse asiassa ole kovinkaan kaukaa haettu, sillä myös tahdonvoimaan pätee lihaksistolle ominaisia nyrkkisääntöjä: Jos et käytä tai harjoita sitä säännöllisesti, se surkastuu. Jos sinulla on takanasi erityistä ponnistelua vaatinut päivä, myös tahdonvoimasi väsyy lihaksen lailla, eikä se ole enää täydessä iskussa kurinalaisuutta vaativia tilanteita varten. Tällöin mielemme helpon palkinnon toivossa helposti lipsahtaa vanhoihin totuttuihin tapoihin. Vastaavasti tahdonvoimataitoja on mahdollista kehittää. Ensimmäinen askel siihen on omien vahvuuksien sekä heikkouksien tunnistaminen ja tiedostaminen.

Meillä kaikilla on itseemme liittyviä uskomuksia omasta pystyvyydestämme ja kyvykkyyksistämme. Näistä kannattaa olla tietoinen ja tutkailla niitä siitä vinkkelistä, mitkä niistä avittavat meitä eteenpäin haasteiden edessä ja mitkä toisaalta toimivat rajoittavina uskomuksina. Huomaatko esimerkiksi joskus ajattelevasi ”onhan tätä ennenkin yritetty, mutta silloinkin epäonnistuin” tai ”minä en ole tarpeeksi järjestelmällinen ja pitkäjänteinen”. Jos tunnistat näiden kaltaisia ajatuksia jo etukäteen, voit myös miettiä niiden tilalle vaihtoehtoisia tapoja ajatella, mitkä tukevat sinua muutosprosessissasi ja auttavat pitämään tavoitteen mielessä. Ennakoimalla niitä tilanteita, missä tahdonvoimaasi koetellaan, olet jo askeleen pidemmällä kuin aiemmin.

Jokaisella meistä on omat luontaiset vahvuutemme. Tiedostamalla ja tunnistamalla ne voit paremmin myös ottaa niistä kaiken ilon irti. On huomattavasti helpompaa ja palkitsevampaa vahvistaa jotain sellaista osa-aluetta, missä on jo luontaisesti hyvä, kun jatkuvasti tempoilla itselle haastavien asioiden parissa. Jos et ole aivan varma omista luonteenvahvuuksistasi, voit tehdä ilmaisen testin VIA Characterin sivuilla. Testin tehtyäsi voit pohtia, kuinka voisit tietoisesti hyödyntää näitä sinulle ominaisia vahvuuksiasi enemmän. Omien luonteenvahvuuksien vahvistaminen tutkitusti tukee itsetuntoa ja käsitystä omasta pystyvyydestä ja kyvykkyyksistä. Tällä taas on suuri vaikutus siihen, miten asennoidumme haasteisiin. Vaikka tahdonvoima osittain on kuin lihas, on se osittain myös asennekysymys. Tahdonvoimamme riittää juuri niin pitkälle, kuin itse uskomme sen riittävän.

 

***

 

Tärkein treeni tehdään aina korvien välissä. Olipa tavoitteenasi sitten tupakoinnin lopettaminen, somessa roikkumisen vähentäminen tai kuntoilun aloittaminen, mikäli sinua kiinnostaa oppia lisää siitä, kuinka mieltä harjoittamalla voit onnistua lunastamaan lupauksesi, tule mukaan Helsingin Ullanlinnassa 17.1. järjestettävään ”Mieli on uusi keho” -valmennukseen!

 

Kuva: Gratisography

Edellinen kirjoitus:
2 kommenttia
  • Anu
    Lähetetty 19:16h, 13 tammikuun

    Hei,
    Niilonkadun ihanan, ihailtavan Hannan kautta löysin tänne lukemaan blogiasi. Paljon viisaita kirjoituksia sinulla! Kiitos. Katsoin myös pätkäsi yle5-ohjelmassa, joka ollut yksi lempiohjelmistani ennen tätä aikaa ilman televisiota meillä. Hyvin soljui ruotsi 😉 Tällä kertaa ”lopuksi” täällä blogissasi päädyin tekemään tuon VIA characterin testin. Tuossapa tuo tulos ja allerkirjoitan siitä paljon. Hajontaa aiheuttanee se, että välillä kysymyksen ’ryhmä’ oli perhe ja välillä äitikerho. Jos/kun saan pitkään aikomani yrityksen toimimaan, haen sinulta valmennustukea. Tarinasi on koskettava ja se, mitä siitä olet ammentanut, on upeaa! Yst terv, Anu

    • Ulrika Björkstam
      Lähetetty 00:24h, 14 tammikuun

      Hei Anu,

      Kaunis kiitos ihanasta kommentistasi! Lämmittää mieltä todella paljon kuulla, että olet täältä löytänyt kiinnostavaa sisältöä 🙂 Olen ilomielin tukenasi sitten, kun sen aika on. Mukavaa alkanutta vuotta sinulle!

      – Ulrika