28 kesä Älä tee mitään!
Mitä jos elämysten haalimisen sijaan pyrkisinkin lomalla tekemään mahdollisimman vähän?
Kesälomat edessä, työpöytä vielä täynnä keskeneräisiä juttuja ja sähköpostissa useampi kiireellinen viesti odottamassa vastausta. Hirveä stressi ennen lomaa, jotta saa kaikki hommat hoidettua alta pois! Katsaus kalenteriin: mökkiviikonloppu järvi-Suomessa sukulaisten kesken, rentouttava koko perheen retki varsinaissuomalaiseen lasten teemapuistoon, joku musiikkifestivaali aikuisten kesken, veljenpojan rippijuhlat, lapsuudenystävän häät ja tietysti sitä ennen polttarit, kalareissu kavereiden kesken ja ehkä vielä joku sopiva ulkomaanmatka Keski-Eurooppaan tai ainakin laivaristeily naapurimaahan. Siinähän se neljän viikon loma sitten hurahtikin. Kaiken aloittaa tietysti se iänikuinen juhannusstressi kauppareissuineen ja lossijonoineen. Kuten entinen kollegani kerran huokasikin töihin palatessaan, tuntuu siltä, että tarvitsisi vielä muutaman viikon loman kesälomasta toipumiseen.
Mietin tässä, että mikä ihmeen suorittamisvimma meitä oikein vaivaa lomillakin? Eikö arki tarjoa aivan riittämiin suorittamista, niin että lomalla voisi vähän hellittää? Vai onko se sittenkään suorittamista? Omalla kohdallani olen diagnosoinut kroonistuneen elämyshakuisuuden. Se ilmeni aiemmin lähinnä niin, että (etenkin) ulkomaanmatkoilla koin pakonomaista tarvetta koluta läpi mahdollisimman tehokkaasti kaikki kulloisenkin kohteen Top 10-turistinähtävyyttä, tai muuten en kokenut saaneeni riittävästi rahoilleni ja lentokoneessa istutuille tunneille vastinetta.
Nyttemmin olen jo hieman saanut otetta addiktiostani. Turistikohteet saavat puolestani jäädä tutkimatta, elleivät ne aidosti ole mielestäni kiinnostavia ja mikäli sisäänpääsyn jonotusaika venyy yli 15 minuutin. Olen sen sijaan mielestäni keskittynyt oleelliseen: havainnoimaan katukuvaa, nauttimaan pienten bistrojen antimista, pyörimään toreilla ja markkinoilla tai istumaan puistoissa picnicillä. Uusin havaintoni tosin todistaa muuta.
Olin kesäkuun alussa viikon kestäneellä matkalla Sisiliassa. Asuimme aivan pikkuruisessa kylässä rannan tuntumasta vuokratussa talossa. Päivämme toistivat samoja rutiineita joka päivä: aamujoogan jälkeen hitaasti nautittu aamupala, jonka jälkeen valuimme rannalle uimaan tai varjoon lukemaan kirjaa. Sen jälkeen yhteinen lounas, aivan yhtä hidas iltapäivä joko Välimeren aalloissa tai riippumatossa loikoillen, iltajoogan jälkeen ehkä kipusimme ylös kylään illalliselle tai sitten söimme senkin yhdessä talolla. Emme siis juurikaan tehneet mitään ihmeellistä, vaan keskityimme olemiseen. Samalla pidin kaivatun (ja tarpeeseen tulleen) some-tauon.
Eräs matkaseuralaisistani totesi viikon päätteeksi, kuinka ihanaa olikaan tulla lomalle paikkaan, missä ei periaatteessa ollut yhtään mitään. Ensimmäinen automaattinen ajatukseni oli, että kuinka niin ei ole mitään! Huomasin, että pysähdyttyäni näin totaalisesti paikkaan, missä ei varsinaisesti ollut mitään nähtävää, olinkin havainnut sen kaiken muun: muurahaiset terassilla, valon ja varjon leikin aurinkotuolissa puiden alla, paikallisen luonnon tuoksun, meren aallot, sääriäni kinttupolulla raapivat heinänkorret. Miten kliseistä, mutta miten ihanaa!
Kun ei tee mitään, itse tekemättömyydestä löytääkin aivan uutta sisältöä. Mielemmehän ei koskaan pysähdy. Se kyllä havainnoi koko ajan kaikkea, mitä ympärillämme tai päämme sisällä tapahtuu. Ei siihen tarvita mitään kovin kummoista ympäristöä virikkeineen ja ohjelmanumeroineen. Havaitsin, etten ehkä nykyään matkoillani juokse nähtävyyksien perässä niin kuin ennen, mutta kyllä minä silti aina huomaamattani helposti solahdan johonkin suoritusmoodiin. Haluan käydä aina uusissa brunssipaikoissa, minulle suositellussa kahvilassa, TripAdvisorissa hyvät pisteet saaneessa ravintolassa tai entuudestaan tuntemattomassa kaupunginosassa. Edelleen matkustan aina mieluiten paikkaan, missä en ole aiemmin käynyt (pois lukien Berliini).
Eihän siinäkään toki mitään väärää ole, että haluaa kokea uusia elämyksiä. Niiden vastapainoksi kannattaa kuitenkin välillä ihan tietoisesti pysähtyä. Olla tekemättä yhtään mitään. Mitä jos elämysten haalimisen sijaan pyrkisinkin lomalla tekemään mahdollisimman vähän? Mitä jos seuraavalla matkalla tavoitteena olisikin kiertää vain yhdessä kaupunginosassa ja koluta se niin tarkkaan kuin mahdollista, tai käydä vain samoissa tutuissa ravintoloissa? Tai jos pitäisikin yhden Älä tee mitään -päivän vailla suunnitelmia? Mitäköhän silloin tapahtuisi?
Kuvat © Ulrika Björkstam
Kommentointi on suljettu.