Hyvä, parempi, hyväksytty

Muutama viikko sitten pitämässäni ryhmävalmennuksessa esitettiin lopuksi erittäin hyvä kysymys: ”Voiko mentaalivalmennuksellakin valmentaa ihmisen ylikuntoon?” Varmasti voi. Tänä biohakkeroinnin ja itsensä kehittämisen kulta-aikana överiksi voi mennä millä tahansa terveyden ja hyvinvoinnin saralla.

Ylikunnolla perinteisesti tarkoitetaan tilaa, missä elimistöä on rasitettu enemmän kuin mistä sillä on mahdollisuus palautua. Yksilön fyysinen ja psyykkinen kuorma on siis viety niin äärimmilleen, että se heikentää suorituskykyä. Coachingista puhuttaessa tämä voisi tarkoittaa vaikkapa tilannetta, missä oman elämän eri osa-alueita seurataan tarkasti ja kaikessa etsitään perfektionismiin tähdäten koko ajan jotain, missä voisi olla ihmisenä vielä parempi tai kehittyä vielä enemmän.

iamawinner

Suorituskeskeisyyden aikakautena on mielestäni varsin kuvaavaa, että usein esimerkiksi työpaikoilla kehityskeskusteluissa paneudutaan pelkästään siihen, miten työntekijä voisi vielä kehittyä entisestään ja miten jo valmiiksi kovia tavoitteita voisi ruuvata aina vähän tiukemmiksi. Sama ajattelumalli on helppoa siirtää yksityiselämäänkin. Kuten joogaopettajana toimiva ystäväni kerran totesi, myös joogan loppurentoutusta voi suorittaa.

Minulla on käynyt useita asiakkaita, joilla ei valmennukseen tultaessa ole ollut valmiiksi mietittynä mitään erityistä työstettävää haastetta tai ongelmaa. He ovat pikemminkin todenneet elämänsä olevan aika hyvällä mallilla juuri nyt ja valmennus on ollut heille uusi kiinnostava keino pysähtyä havainnoimaan itseään. He usein tiedostavat, että varmasti heidänkin sinänsä hyvästä elämästään voisi löytyä jokin osa-alue, mikä on jäänyt vähemmälle huomiolle tai missä omaa itsetuntemustaan voisi kehittää. Mielestäni on loistava ajatus hakeutua valmennukseen juuri silloin, kun asiat ovat hyvin. Silloin yksilöllä on todennäköisesti myös enemmän resursseja tarkastella omia ajattelu- ja toimintatapojaan sekä tehdä niihin tarvittavia muutoksia. Tällöin valmennus toimii juuri sellaisena ennaltaehkäisevänä toimenpiteenä, kuin mitä se parhaimmillaan voi olla. Elämänhallinnallisten työkalujen opettelu on helpointa silloin, kun on oikeasti aikaa ja resursseja paneutua niihin.

Totuus kuitenkin on, että kukaan meistä ei kuitenkaan ole koskaan valmis, saati sitten täydellinen. Jatkuva itsen monitorointi ja kehittäminen voi myös olla todella uuvuttavaa. Se saattaa vain alleviivata sitä, mitä kaikkea vielä pitäisi tehdä. Sinänsä hyvistä tarkoitusperistä voi tulla huonoja isäntiä, jotka vain lisäävät stressitasoamme, vaikka alkuperäinen tarkoitus olisikin aivan päinvastainen. Kun jatkuvasti huomaamme pelkkiä kehityskohteita, saattavat vaatimuksemme itseämme kohtaan vain kasvaa.

Valmennuksen ensisijainen tavoite on edistää kokonaisvaltaista hyvinvointia, ei lisätä stressiä. Stressiäkin on toki monenlaista, mutta käytän sitä tässä siinä tutuimmassa, negatiivisessa merkityksessä. Tärkeintä onkin pohtia, mitä itsensä kehittämiseltä haluaa ja hakee. Ketä varten niitä muutoksia on tekemässä tai mitä tarkoitusta oma kehitys jollain saralla palvelee? Ja mitä se kehitys edes tarkoittaa? Tarkoittaako kehittyminen ihmisenä jossain asiassa aina sitä, että tulen siinä paremmaksi? Jos, niin kenen mittareilla? Vai voisiko kehittyminen tarkoittaakin sitä, että kehityn itseni hyväksymisessä? Sen sijaan, että aina pyrkisin olemaan jotain vähän enemmän tai paremmin, voisinkin huomata, että minä olen tällainen ja itse asiassa ihan hyvä niin, kaikessa epätäydellisyydessäni ja keskeneräisyydessäni.

On mielestäni loistavaa, että omaa kyvyn itsereflektioon ja pystyy hahmottamaan itsessään tai omassa toiminnassaan teemoja tai asioita, joita on mahdollista kehittää. Tunne siitä, että nämä ovat asioita, joihin voin itse vaikuttaa, voi myös antaa lisävoimaa. Kuitenkin joissain asioissa tärkeintä on melkeinpä vain se, että niistä on tietoinen. Jo se voi lisätä kykyämme tarkastella itseämme ja tilannetta uudella tavalla, ja ehkä jopa auttaa olemaan itsellemme armollisempia. Mitä selviytymiskeinoja ujompi ihminen voisi kaivata suuren sukujuhlan varalle? Entä kuinka introvertti voisi varautua työn vaatiman verkostoitumistapahtuman henkistä kuormitusta varten tai siitä palautumiseen? Sen sijaan, että pyrkisimme muuttumaan joksikin mitä emme ole, voimmekin lähteä miettimään omia voimavarojamme niiden tilanteiden varalle, jolloin olosuhteet eivät aivan täysin ole puolellamme.

Itsetuntemuksessa sekä itsen kehittämisessä kaikkein tärkein ja usein myös haastavin askel on itsensä hyväksyminen sellaisena kuin on. Se osoittaa suurta rohkeutta ja on mielestäni paras lahja, minkä itselleen voi antaa.

 

Kuva: Gratisography

Share on FacebookTweet about this on Twitter

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *

Voit käyttää näitä HTML-tageja ja attribuutteja: <a href="" title=""> <abbr title=""> <acronym title=""> <b> <blockquote cite=""> <cite> <code> <del datetime=""> <em> <i> <q cite=""> <s> <strike> <strong>